Puhtaita makuja

Hyvän ruuan laittaminen on äärimmäisen helppoa. Kaikki lähtee puhtaista raaka-aineista. Puolivalmisteet, turhat pakasteet, maustesekoitukset ja muun ydinfysiikan voi huoletta jättää kaupan hyllylle ja valita koriin niiden sijasta tuoreita, luonnollisia kauden aineksia. Lähes jokaisessa perusmarketissa on palvelutiski, josta saa päivän tuoretta kalaa sekä marinoimatonta kanaa tai muuta lihaa. Lisäksi vihannesosastolta löydät kaiken tarvitsemasi läpi vuoden, kunhan muistat jättää mauttomat espanjalaiset talvitomaatit hyllyyn ja napata mukaasi vaikkapa sellerin ja porkkanoita. 

  

Selleriä, bataattia, ruusukaalia, perunaa ja valkosipulia menossa uuniin noin puoleksi tunniksi öljyn, suolan ja pippurin kera.

Kokeile rohkeasti vaikka yhtä itsellesi vierasta juuresta tai vihannesta per viikko, ja tulet hämmästymään, mitä kaikkea niiden perustomaattien ja -kurkkujen lisäksi onkaan tarjolla. Tai kyllä ne perustomskut ja -kurkut ovat mitä herkullisimpia – silloin kun on niiden paikallinen sesonki eli meidän kesällä. Punaposkiset tomaatit, huoneenlämpöisinä ja hiukan sormisuolaa ja laadukasta oliiviöljyä ja oman maan ruohosipulia pintaan. Ja kurkkuja keskikesällä, mieluiten niitä pieniä ja käppyröitä, ei ylikasvaneita tai keltaisia. 

Miksi suomalaisissa ruokapöydissä salaatilla tarkoitetaan vaaleaa perussalaattia, tomaatteja kurkkua – vuodenajasta riippumatta? Paljon maukkaampaa ja ravinteikkaampaa saisi vaikka kasasta rucolaa, joka on pyöritely tilkassa öljyä, sitruunaa ja maustettu ripauksella suolaa. Tai ohueksi raastetusta fenkolista edellämainituin aromaatein. Tai miksei salaatti voisi olla vaikka lämmin: kourallinen parsakaalia kevyesti höyrytettynä, lusikallinen öljyä ja vaikkapa seesaminsiemeniä tai roihittua mantelia. Kun päästää irti pinttyneistä tavoista ja kokeilee rohkesti uutta, saattaa ymmärtää suuria asioita. Tämä pätee niin ruuanlaittoon kuin elämään yleensäkin. 

Valmistustavoissa kannattaa muistaa yksinkertaisuus. Parhaan tuloksen yleensä saa kun heittää minkä tahansa vihanneksen tai juureksen pannulle tai uuniin, tai kattilaan höyrystymään hetkeksi. Erityisesti kaikki kaalit, parsa ja mukulajuurekset maistuvat parhaimmilta pienellä suutuntumalla. Tuoreus pätee myös maustamiseen. Meillä perusmausteet löytyvät jääkaapista: valkosipuli, chili, sitruuna ja inkivääri. Niiden lisäksi tarvitaan vain hyvää suolaa ja mustapippuria myllystä. Muita maustehyllyn purkkeja emme oikeastaan käytä.

  

Tuoretta, pakastamatonta karitsaa sekä parsaa. Lihalle kevyt ruskistus ja hetki lepoa foliossa, ja parsa löytää tiensä pannulle ja pintaan lopuksi sitruunaa, suolaa ja raastettua valkosipulia. 

Advertisements

Paahdettu pääsiäistipu

Onni on paikallinen, vanhanajan palveleva lihakauppa, josta saa tuoretta, pakastamatonta ja marinoimatonta luomulihaa. Siellä asioidessaan aina muistaa, miksi kaupan suojakaasu-marinadilihat pitäisikin joka kerta jättää ostamatta. Kun kysyntä paremmalle ja puhtaammalle ruualle kasvaa, myös sen tarjonta kasvaa. 

  

Pääsiäispäivän myöhäiseksi lounaaksi valikoitui tuore luomukananpoika. Lihan levätessä huoneenlämmössä, sekoitin kulhossa 3 rkl voita, raastetun sitruunankuoren, reilun määrän Maldon-suolaa, pippuria, kuorallisen tuoretta salviaa sekä muutaman raastetun valkosipulin kynnen. Sulloin maustettua voita kanan nahan alle, ja lopuksi heitin suolaa vielä linnun sisään ja painelin voisin käsin suolaa linnun pintaan. Vielä puolikas sitruuna linnun peppuun tulpaksi pitämään lihan kosteana, ja sitten kana uuniin 180 asteeseen reiluksi tunniksi. Annoin kanan levätä hetki ennen tarjoilua.

  

  

Kypsästä linnusta leikkasin terävällä veitsellä ensin koivet irti, irroitin  sen jälkeen pikkusiivet ja lopuksi rinnat selkärangan molemmin puolin. Kokonaista kanaa kypsennettäessä jopa rintapaloista tuli äärettömän meheviä – ne kun tuppaavat usein kuivahtamaan erikseen paistettaessa. 

Meillä kana tarjoiltiin kotitekoisten maalaisranskisten, sitruunalla marinoitujen fenkolisuikaleiden ja salaatin kera.

Perheessämme pyritään taloudelliseen kokkaukseen hyödyntämällä rippeet. Kalanruodot päätyvät yleensä kalakeittoon ja parsakaalien varret häviävät sulavasti sosekeittojen pohjiksi. Siksipä säästin kanan selkärangan keittääkseni sen myöhemmin veden ja valkoviinin kanssa maukkaaksi kanaliemeksi. Osa liemestä päätyy pakastimeen ja sen myötä myöhemmin kana-wonton-keittoon! Aito ja puhdas maku on taattu.