Metsässä

Loppukesässä ehdottomasti parasta on metsä ja sen antimet. Kesäkuun kääntyessä heinäkuuhun huomaan jo odottavani kantarellijahtia lähimetsässä ja vähän kauempanakin. Mukaan tarttuvat marjat ovat lisäbonus metsäreissulle!

   
Mustikatkin olivat jo paikoitellen kypsiä – mukaan tarttui paistoksen verran. Tämän helpommaksi mustikkaherkku ei enää taivu: mustikat vuokaan (itse käytin pyöreää foliovuokaa) ja tämän jälkeen sekoitetaan muruseos, johon tulee

1dl kaurahiutaleita

1dl vehnäjauhoja

100 g pehmeää voita

1 tl vaniljaa

1 tl kardemummaa

1 tl kanelia

ripaus suolaa
Sekoita kaikki ainekset ja murustele mustikoiden päälle, kas näin

Paista uunissa (225 astetta) kunnes paistos on valmis eli 20-30 minuuttia ja nauti vaniljajäätelön kera. Paistoksesta riittää kenties kuudelle tai neljälle nälkäisemmälle  

Kärsivällisen samoilun päätteeksi perjantaisella metsäreissulla löytyi tämä aurinkoinen kallio, joka on sittemmin hiipinyt uniini parina yönä. Miten on, näettekö te unia sienisaalistanne metsäreissujen päätteeksi?

Kantarellejä kotiutui kesän ensimmäiseltä sieniretkeltä noin neljä litraa. Paistoimme niitä jo risoton kaveriksi, ja tänään mökkiviikonlopun päätteeksi nautimme sieniä kotitekoisessa pitsassa fenkolin, kesäkurpitsan, luumujen, mozzarellan ja pinjansiementen ohessa. Oikea sesonkipitsa – suosittelen! Tulen jakamaan parhaimman pitsataikinan ja -kastikkeen ohjeen vähän myöhemmin.   

Toinen kesän lempparimetsästyspaikkani on (Turun) tori. Kun sattuu paikalle oikeaan aikaan saattaa tehdä kunnon löytöjä ja napata mukaansa vaikkapa säkillisen fenkoleita eurolla tai pussillisen pikkuruisia kesäkurpitsoja pilkkahintaan. Tämänkertaisiin torituomisiin kuului myös kypsiä luumuja, joita viipaloinkin pikaiseen galette-tyyppiseen rypytettyyn torttuun. Pikaisen tortusta teki se, että käytin pakastimesta löytynyttä voitaikinaa. Sulatin pari taikinalevyä, kaulitsin hiukan ja nostin vuokaan (kertakäyttöfoliovuokaan, sillä torttu lähti mukaan mökille, missä sitä lämmitettiin uudelleen grillissä jälkkäriksi), päälle hiukan tummaa sokeria ja luumut. Reunat rypytin luumujen yli epämääräisesti, reunat voitelin munalla. Piirakka uuniin (225 astetta) puoleksi tunniksi. Maistuu herkulliselta vaniljakastikkeen kera ainakin meren rannalla kesäillan hämärtyessä. 

  


 

Advertisements

Kaupungin paras 

Jokainen meistä odottaa ravintolakokemuksilta itselleen tärkeitä asioita. Jotkut arvostavat eniten sitä, että kupu saa täytettä,  toisille ensisijaista on raaka-aineiden puhtaus. Minulle tärkeintä on raaka-aineiden laatu, taidokas käsittely, raikas makumaailma sekä hyvä palvelu. Lukuisia eritasoisia ravintoloita ympäri maailmaa kiertäneenä, täytyy kehua kotikulmieni helmeä, Karu Izakayaa. Paikka on omilla mittapuillani Turun ehdoton ykkönen. Mikäli et ole vielä paikkaa testannut, niin uskallan väittää, että minibreikki Turkuun kannattaa vaikka vähän kauempaakin. 

   
       

Puhtaita makuja

Hyvän ruuan laittaminen on äärimmäisen helppoa. Kaikki lähtee puhtaista raaka-aineista. Puolivalmisteet, turhat pakasteet, maustesekoitukset ja muun ydinfysiikan voi huoletta jättää kaupan hyllylle ja valita koriin niiden sijasta tuoreita, luonnollisia kauden aineksia. Lähes jokaisessa perusmarketissa on palvelutiski, josta saa päivän tuoretta kalaa sekä marinoimatonta kanaa tai muuta lihaa. Lisäksi vihannesosastolta löydät kaiken tarvitsemasi läpi vuoden, kunhan muistat jättää mauttomat espanjalaiset talvitomaatit hyllyyn ja napata mukaasi vaikkapa sellerin ja porkkanoita. 

  

Selleriä, bataattia, ruusukaalia, perunaa ja valkosipulia menossa uuniin noin puoleksi tunniksi öljyn, suolan ja pippurin kera.

Kokeile rohkeasti vaikka yhtä itsellesi vierasta juuresta tai vihannesta per viikko, ja tulet hämmästymään, mitä kaikkea niiden perustomaattien ja -kurkkujen lisäksi onkaan tarjolla. Tai kyllä ne perustomskut ja -kurkut ovat mitä herkullisimpia – silloin kun on niiden paikallinen sesonki eli meidän kesällä. Punaposkiset tomaatit, huoneenlämpöisinä ja hiukan sormisuolaa ja laadukasta oliiviöljyä ja oman maan ruohosipulia pintaan. Ja kurkkuja keskikesällä, mieluiten niitä pieniä ja käppyröitä, ei ylikasvaneita tai keltaisia. 

Miksi suomalaisissa ruokapöydissä salaatilla tarkoitetaan vaaleaa perussalaattia, tomaatteja kurkkua – vuodenajasta riippumatta? Paljon maukkaampaa ja ravinteikkaampaa saisi vaikka kasasta rucolaa, joka on pyöritely tilkassa öljyä, sitruunaa ja maustettu ripauksella suolaa. Tai ohueksi raastetusta fenkolista edellämainituin aromaatein. Tai miksei salaatti voisi olla vaikka lämmin: kourallinen parsakaalia kevyesti höyrytettynä, lusikallinen öljyä ja vaikkapa seesaminsiemeniä tai roihittua mantelia. Kun päästää irti pinttyneistä tavoista ja kokeilee rohkesti uutta, saattaa ymmärtää suuria asioita. Tämä pätee niin ruuanlaittoon kuin elämään yleensäkin. 

Valmistustavoissa kannattaa muistaa yksinkertaisuus. Parhaan tuloksen yleensä saa kun heittää minkä tahansa vihanneksen tai juureksen pannulle tai uuniin, tai kattilaan höyrystymään hetkeksi. Erityisesti kaikki kaalit, parsa ja mukulajuurekset maistuvat parhaimmilta pienellä suutuntumalla. Tuoreus pätee myös maustamiseen. Meillä perusmausteet löytyvät jääkaapista: valkosipuli, chili, sitruuna ja inkivääri. Niiden lisäksi tarvitaan vain hyvää suolaa ja mustapippuria myllystä. Muita maustehyllyn purkkeja emme oikeastaan käytä.

  

Tuoretta, pakastamatonta karitsaa sekä parsaa. Lihalle kevyt ruskistus ja hetki lepoa foliossa, ja parsa löytää tiensä pannulle ja pintaan lopuksi sitruunaa, suolaa ja raastettua valkosipulia. 

Pullanhimo

Pullantuoksu on meidän perheessä harvinainen vieras. Meillä kokataan joka päivä hartaudella ja rakkaudella, ja vaikka jauhokin pöllyää tuon tuosta, niin perinteistä pullaa syntyy valitettavan harvoin. Lapsuudesta muistan pullataikinan sitkon käsissä, kardemumman kirpeyden niissä salaa suuhuni kadonneissa taikinanmaistiaisissa, sen onnistumisen tunteen kun pullat pöyrivät käsissä sulavasti ja taikinasaumat katosivat.

Eilen sunnuntaina alkoi ihan tosissaan tehdä mieli upottaa kädet kulhoon, ja niinpä meillä nautittiin aamun kotitreenin jälkeen tuoretta aamupullaa ja kylmää maitoa. Vaikkei niistä äidin pullien veroisia tullutkaan, niin hyviä kuitenkin.

 Tässä kahden pullanhimoisen (tai muutaman kahvittelijan) pikkutaikinan ohje:

2,5 dl punaista maitoa

1 pussi kuivahiivaa

Hyppysellinen suolaa 

1 dl sokeria

1 muna

100 sulatettua voita

1 rkl kardemummaa

7-8 dl vehnäjauhoja

 

Liota hiiva kädenlämpöiseen maitoon, lisää muut aineet ja lopuksi jauhoja vähitellen taikinaa tunnustellen. Jätä taikina mieluummin pehmeäksi kuin kovaksi, sillä pullien pyöritysvaiheessa jauhoja voi vielä lisätä. Anna kohota rauhassa kaksinkertaiseksi, pyöritä sitten pulliksi ja nostata vielä. Meillä näistä saatiin 12 pikkupullaa. Paina reilu nokare voita pullien keskelle ja ripottele sokeria vielä pintaan, voitele munalla.  Paista 225 asteessa kypsiksi. Meillä tykätään hiukan kärventyneistä pullista, jolloin voi ja sokeri karamellisoituvat pinnalle hiukan toffeemaiseksi. 

Millaisia muistoja tai perinteitä teillä liittyy pullanleipomiseen?

Sallittuja nautintoja

On olemassa teetä. Ja sitten on olemassa Teetä. Kun on päässyt monivivahteisen  ja samalla puhtaan teen makuun, on vaikeaa tyytyä perushuoltoaseman tai normikahvilan taskulämpimään veteen ja sekalaiseen valikoimaan markkinoiden halvimpia bulkkiteepusseja. Kotioloissa haluan aina hyvää ja aitoa, sillä se suo minulle nautintoa ja tekee minut onnelliseksi. Sama pätee kahviin – juon mieluummin yhden kupin hyvää kahvia kuin kaksi hätäistä kupillista perustermoskahvia. Olen sen mielestäni ansainnut. 

Teekärpäsen pureman meihin on alunperin tartuttanut rakas ystäväpariskunta, ja tätä puremaa pääsimme puolisoni kanssa hoitamaan tammikuisella Lontoon reissullamme. Fortnum&Masonin teekauppa on sijainnut alkuperäisellä paikallaan Piccadillyllä jo yli 300 vuotta ja on todellinen Mekka teeintoilijoille. Hyllyt pursuavat rakastettuja perusmakuja, sesongin erikoisuuksia sekä lahjapaketteja tarkasti valituin kombinaatioin. Monikerroksisessa kompleksissa on myymälän lisäksi useampi teesalonki ja kahvila, joissa pääsee sammuttamaan äkillisen janon vaikkapa perinteisen iltapäiväteen äärellä. Ja lievä hulluushan siellä iski, kun kilpaa tuoksuttelimme suloisia bergamotteja ja sitruksisia vihreitä. 

  

Tänään teevalikoimamme kasvoi jälleen muutamalla useammalla tulokkaalla, kun Helsingin Annankadun Demmer’s Teehausin kuljetus saapui. Tällä kertaa olimme onnekkaita ja säästimme postimaksuissa, sillä kauppias oli itse matkoilla Varsinais-Suomessa ja toimitus saapui jotakuinkin kotiovellemme. Todellista asiakaspalvelua tämä! Mitäkähän ihanaa sitä tänään maistelisi – vihreää inkivääriä, japaninkirsikkaa vai kenties punaista earl greytä? 

   

 

Tuoreista kahvipavuista puolestaan innoistuin saatuani lahjaksi oikeasti toimivan ja kauniin Zassenhausin kahvimyllyn. Se oli rakkautta ensisilmäyksellä! Ja kun vielä isojen hypermarkettien papuvalikoima on viime vuosina laajentunut, niin viikottaisten ruokaostosten ohessa voi shoppailla oikeasti hyvää kahvia. No, täytyy myöntää, ettei meidän kahvivarastojamme tarvitse hetkeen täyttää, sillä muutaman viikon takaisilla Helsingin kahvifestivaaleilla lähti tällä kertaa kahvinvärinen mopo käsistä:

  

Ja jos joku nyt erehtyy murehtimaan, että mitä tällainen nautintoainehifistely oikein sitten maksaakaan, niin voin vakuuttaa, ettei näiden tee- ja kahviostosten hinnalla olisi varmaan edes yhtä kunnollista kahden ihmisen baari-iltaa kustannettu. 

Paahdettu pääsiäistipu

Onni on paikallinen, vanhanajan palveleva lihakauppa, josta saa tuoretta, pakastamatonta ja marinoimatonta luomulihaa. Siellä asioidessaan aina muistaa, miksi kaupan suojakaasu-marinadilihat pitäisikin joka kerta jättää ostamatta. Kun kysyntä paremmalle ja puhtaammalle ruualle kasvaa, myös sen tarjonta kasvaa. 

  

Pääsiäispäivän myöhäiseksi lounaaksi valikoitui tuore luomukananpoika. Lihan levätessä huoneenlämmössä, sekoitin kulhossa 3 rkl voita, raastetun sitruunankuoren, reilun määrän Maldon-suolaa, pippuria, kuorallisen tuoretta salviaa sekä muutaman raastetun valkosipulin kynnen. Sulloin maustettua voita kanan nahan alle, ja lopuksi heitin suolaa vielä linnun sisään ja painelin voisin käsin suolaa linnun pintaan. Vielä puolikas sitruuna linnun peppuun tulpaksi pitämään lihan kosteana, ja sitten kana uuniin 180 asteeseen reiluksi tunniksi. Annoin kanan levätä hetki ennen tarjoilua.

  

  

Kypsästä linnusta leikkasin terävällä veitsellä ensin koivet irti, irroitin  sen jälkeen pikkusiivet ja lopuksi rinnat selkärangan molemmin puolin. Kokonaista kanaa kypsennettäessä jopa rintapaloista tuli äärettömän meheviä – ne kun tuppaavat usein kuivahtamaan erikseen paistettaessa. 

Meillä kana tarjoiltiin kotitekoisten maalaisranskisten, sitruunalla marinoitujen fenkolisuikaleiden ja salaatin kera.

Perheessämme pyritään taloudelliseen kokkaukseen hyödyntämällä rippeet. Kalanruodot päätyvät yleensä kalakeittoon ja parsakaalien varret häviävät sulavasti sosekeittojen pohjiksi. Siksipä säästin kanan selkärangan keittääkseni sen myöhemmin veden ja valkoviinin kanssa maukkaaksi kanaliemeksi. Osa liemestä päätyy pakastimeen ja sen myötä myöhemmin kana-wonton-keittoon! Aito ja puhdas maku on taattu.

Keittiömme uusin lelu

Vanha luottoblenderini Kenwoodin kMix räjähti tiistai-iltana käsiini – jäiset tyrnit olivat todennäköisimmin syynä tähän.  Muutaman tunnin vertailun jälkeen päädyin tilaamaan 1200-wattisen Wilfan rosterimikserin, joka saapuikin supernopeasti Mustapörssin verkkokaupasta. Näinpä pääsemme jo pääsiäisen brunssiaamuina testaamaan uusinta keittiömme jäsentä. Tarkoituksena olisi laittaa uudenkarhea blenderi todelliseen testiin pakastemarjojen ja pähkinöiden avustuksella! Olen toiveikas, ja raporttia seuraa!