Metsässä

Loppukesässä ehdottomasti parasta on metsä ja sen antimet. Kesäkuun kääntyessä heinäkuuhun huomaan jo odottavani kantarellijahtia lähimetsässä ja vähän kauempanakin. Mukaan tarttuvat marjat ovat lisäbonus metsäreissulle!

   
Mustikatkin olivat jo paikoitellen kypsiä – mukaan tarttui paistoksen verran. Tämän helpommaksi mustikkaherkku ei enää taivu: mustikat vuokaan (itse käytin pyöreää foliovuokaa) ja tämän jälkeen sekoitetaan muruseos, johon tulee

1dl kaurahiutaleita

1dl vehnäjauhoja

100 g pehmeää voita

1 tl vaniljaa

1 tl kardemummaa

1 tl kanelia

ripaus suolaa
Sekoita kaikki ainekset ja murustele mustikoiden päälle, kas näin

Paista uunissa (225 astetta) kunnes paistos on valmis eli 20-30 minuuttia ja nauti vaniljajäätelön kera. Paistoksesta riittää kenties kuudelle tai neljälle nälkäisemmälle  

Kärsivällisen samoilun päätteeksi perjantaisella metsäreissulla löytyi tämä aurinkoinen kallio, joka on sittemmin hiipinyt uniini parina yönä. Miten on, näettekö te unia sienisaalistanne metsäreissujen päätteeksi?

Kantarellejä kotiutui kesän ensimmäiseltä sieniretkeltä noin neljä litraa. Paistoimme niitä jo risoton kaveriksi, ja tänään mökkiviikonlopun päätteeksi nautimme sieniä kotitekoisessa pitsassa fenkolin, kesäkurpitsan, luumujen, mozzarellan ja pinjansiementen ohessa. Oikea sesonkipitsa – suosittelen! Tulen jakamaan parhaimman pitsataikinan ja -kastikkeen ohjeen vähän myöhemmin.   

Toinen kesän lempparimetsästyspaikkani on (Turun) tori. Kun sattuu paikalle oikeaan aikaan saattaa tehdä kunnon löytöjä ja napata mukaansa vaikkapa säkillisen fenkoleita eurolla tai pussillisen pikkuruisia kesäkurpitsoja pilkkahintaan. Tämänkertaisiin torituomisiin kuului myös kypsiä luumuja, joita viipaloinkin pikaiseen galette-tyyppiseen rypytettyyn torttuun. Pikaisen tortusta teki se, että käytin pakastimesta löytynyttä voitaikinaa. Sulatin pari taikinalevyä, kaulitsin hiukan ja nostin vuokaan (kertakäyttöfoliovuokaan, sillä torttu lähti mukaan mökille, missä sitä lämmitettiin uudelleen grillissä jälkkäriksi), päälle hiukan tummaa sokeria ja luumut. Reunat rypytin luumujen yli epämääräisesti, reunat voitelin munalla. Piirakka uuniin (225 astetta) puoleksi tunniksi. Maistuu herkulliselta vaniljakastikkeen kera ainakin meren rannalla kesäillan hämärtyessä. 

  


 

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s