Raakakakkuja ja lakusuklaata

Tunnustan, että mieleni tekee melkeinpä päivittäin herkutella jollain pienellä makealla. Pieni pala suklaata tai muutama lusikallinen jäätelöä vie usein pahimmat tuskat mennessään, eikä keho kärsi sokeriövereiden jälkeisistä oireista. Lisäksi olen huomannut, että jos säästän herkuttelun perjantaille ja innostuksissani suon itselleni pussillisen karkkia, iskee niin kuin henkinenkin morkkis. Säkillinen E-koodeja ja glukoosisiirappia saa pääni ja vatsani sekaisin.

Alkuvuodesta olen tutustunut sallittujen ja aitojen herkkujen maailmaan muunmuassa turkulaisen Purefoodinin järjestämällä raakakakkukurssilla. Informaatiopläjäyksen päätteeksi me kurssilaiset saimme tunkea kätemme mantelijauhosäkkeihin ja hämmennellä kaakaovoita, ja tuloksena syntyi toinen toistaan värikkäämpiä, makoisampia ja ennen kaikkea terveellisempiä ja täysin lisä- ja väriaineettomia herkkuja. Maistelun lomassa totesimme raakaleivonnaisten täyteläisyyden: pieni pala riittää tyydyttämään makean himon. Kahvila on miljöönä ihanan erilainen, jotenkin epäsuomalaisen groovy, ja palvelu on aitoa. Menkäähän ihmiset kokemaan Purefoodin, kun Turussa päin liikutte. Tai tulkaa ihan sitä varten – ette varmasti tule pettymään!

  

   

Oma lemppari löytyi myös kakkujonosta: kardemummainen ja taatelinen pohja mustikkaisella täytteellä. 

Oman keittiön kokeiluun päätyi perusraakasuklaa, jota maustoin lakritsijauheella. Sopii vaikka pääsiäisen askareiksi!

  

Iltalukemista herkkukokeilujen välissä: Kiitoshyvää. Terveellisiin herkutteluhetkiin! 

  

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s